Epätäydellinen

Tämä syksy on mulle käänteentekevä monestakin syystä, eikä vähiten siksi että näyttelen unelmarooliani Jennaa Lahden kaupunginteatterin Waitress -musikaalissa. Jenna on mulle rakas rooli, ehkä jopa tämänastisen urani rakkain. Siihen vaikuttaa moni asia teoksen sisällöstä ja samastumispinnasta ihmisiin, joiden kanssa saan elää tarinan aina uudelleen ja uudelleen lavalla.

Olen viimeaikoina pohtinut paljon epätäydellisyyttä, ja sitä kuinka inspiroivaa se oikeastaan on. Samastun Jennassakin eniten epätäydellisyyteen. Epätäydellinen ihminen epätäydellisessä tilanteessa. Ja sitähän näytteleminenkin lopulta on.

Kun mulle tarjottiin tätä pääroolia, mielessäni käväisi, miten hirveä onnistumisen paine siihen liittyy. Päähenkilön tarinan kertominen on mun harteillani ja epäonnistuminen on pelottavaa, täytyy onnistua, joka kerta, täydellisesti. Todellisuudessa huomasin, että pääroolin tekeminen on siinä mielessä kiitollista, että kaikki näyttämöllä ovat tukemassa mua, ja mulla on lupa heittäytyä sen tuen turvaan, epätäydellisenäkin.

Paras työyhteisö on mielestäni sellainen, jossa saa tehdä virheitä, kehittyä, etsiä ja löytää, olla epätäydellinen eikä koskaan valmis. Mielestäni se tekee teatterista juuri niin ainutlaatuisen taiteenlajin. Tässä produktiossa lavalla kanssani näyttelevät ihmiset mahdollistavat juuri tämän, ja siksi jokainen esitys on inspiroiva mahdollisuus kertoa tarina uudelleen ja kenties löytää siitä jotain uutta.