
Joulu tulee ja saan taas pian hypätä Joulumuorin punaisiin piikkikorkoihin Musiikkiteatteri NYTin esityksessä Vain Jouluelämää. Kerkesikin tulla jo vähän ikävä tätä superinternationaalia finglishiä puhuvaa uranaista. Coca-colaa ei ollut ihan kauhea ikävä, sitä kun täytyy esityksen aikana litkiä puolisentoista litraa. Mutta olen paastonnut siitä koko vuoden niin eiköhän nyt taas uppoa muutamat litrat...
Kun aloimme kesällä 2017 hahmottelemaan tätä Vain Jouluelämää -esitystä, aloitimme listaamalla potentiaalisia tyyppejä osallistumaan jouluhahmojen Vain Elämää -formaattiin. Tiukkojen karsintojen jälkeen päädyimme näihin viiteen: Joulumuori, Petteri Punakuono, Joulukinkku, Joulukoriste ja Jeesus. Jokainen sai valita itseään eniten puhuttelevan hahmon ja valintani oli selkeä.
Joulumuori ja koko Joulupukin porukka on kummastuttanut ja pohdituttanut mua jo lapsesta saakka. Ensinnäkin ne tontut. Musta on tuntunut ihan hirveän ahdistavalta, kun on sanottu että tontut kurkkii ikkunoista, että olenko kiltti. Jotain tuntemattomia tyyppejä kurkkimassa ja seuraamassa mun elämää salaa? Apua! Ja sitten joku random ukko jossain pohjoisessa päättää, että saanko lahjoja ja kuinka paljon, vaikkei hän edes tunne mua. Ja jouluaattona pitää vielä mennä syliin istumaan! Tosin Joulupukin kuumaa linjaa seuratessa on tullut ainakin sellainen vaikutelma, että hän on ihan mukava ja fiksu tyyppi. Joulumuori sen sijaan on ollut mulle ihan täysi mysteeri! En oikeastaan tiennyt hänestä muuta kuin että hän tykkää keitellä joulupuuroa ja on Joulupukin kanssa kimpassa. Ja missä tämä näennäisesti onnellinen pariskunta on tavannut, mikä heidän tarinansa on?
Halusin tarttua heidän tarinaansa ja kertoa Joulumuorin oman version siitä. Esityksessä kuullaan muun muassa säveltämäni ja sanoittamani kappale The Story of Pukki ja Muori.
Tervetuloa kuulemaan se ja liuta muita ihan uusia ja vähän tuttujakin joululauluja, sekä kuulemaan tuttujen jouluhahmojen ennenkuulumattomat elämäntarinat Lahteen tai Helsinkiin!
Lahti 13.12. klo 19 Pikkuteatteri
Helsinki 21.12. ja 22.12. klo 19 Kapsäkki
See you soon!
XO Anni/Muori